No tulipas aihe sitten valittua... Tietojohtaminen tai Knowledge Management paremmin kai esitettynä, on suhteellisen nuori tutkimus- ja tieteenala Suomessa sekä maailmalla. Tässä kohtaa haluan ehdottomasti vetää kotiinpäin ja antaa tunnustusta Lappeenrannan teknillisen yliopiston kauppatieteiden osastolle ja siellä nimenomaan tietojohtamisen asiantuntijoille. En ole ikinä vielä aikaisemmassakaan maisterinvalmistuspuljussa kohdannut niin innovatiivista ja asiansa osaavaa väkeä kuin LUT:sta löytyy!

Olen siis istunut hartaasti luennoilla ja yrittänyt imeä pesusienen lailla kaikkia viisauksia omaan aivokoppaani myöhempää käyttöä varten. Tähän mennessä olen oppinut mm. sen, että tietojohtamisen keskeisin resurssi on aineeton pääoma, ihmisten tietokapasiteetti, josta suuri osa on eksplisiittistä, mutta iso osa on myös hiljaista tietoa, jota tulevaisuuden johtajien tulisi sitten valjastaa kilpailukyvyn ja dynaamisten kyvykkyyksien mukaan yrityksen tai yhteisön hyötykäyttöön. Se vaan se informaation käsittely, siirtäminen ja varastointi ei riitä, tarvitaan myös tietämystä ja viisautta pönkittämään osaamispääomaa.

Kunta-ala on alue, jossa niukat resurssit ja hierarkkinen byrokratia kaikkine hankintalakikiemuroineen ja suljettuine yhteisöineen on vaikeasti kehitettävissä oleva viidakko, jossa tarvittaisiin kunnolliset hakkuut. Tähän työhön, toiminnan tehostumiseen ja liikeideoiden siementen kylvämiseen tarvitaan osaajia, jotka johtavat kyvykkyyksiä ja uuden tiedon luomista. Se ei ole helppo tehtävä järjestelmässä, jossa kannustimia ei käytännössä ole ja jossa asema yksin ratkaisee sen, minkälaista valtaa käytät. Kukaan ei arvioi ja mittaa henkilöstön ja esimiesten todellista osaamista ja päivitä sitä tarvittaessa kuin ainoastaan pienimuotoisella ja lyhytnäköisellä tasolla. On hyvä myös muistaa, ettei kehittymistä tapahdu ilman ihmisten tahtoa. Mitä järkeä on käydä kehityskeskusteluja, jos toiminnan tavoitteet ovat epäselvät ja management ristiriidassa strategian kanssa?