Tulevaisuus on pitkälle rakennettu Web 2.0:n ja sen seuraajan mahdollistamiin virtuaalisiin maailmoihin. Kyse onkin pitkälle siitä, miten erilaisten virtuaalisten työkalujen kanssa toimitaan, millä perusteella eri konteksteihin niitä valitaan ja ennen kaikkea: kuinka virtuaalisia ilmiöitä johdetaan.

Sosiaalinen media on paljon puhuttu käsitepari viestintään liittyvissä keskusteluissa. Meitä suomalaisia on usein moitittu olemattomista sosiaalista taidoista ja uskon, että verkossa tapahtuva viestintä ja vuorovaikutus tulee vielä tulevaisuudessa ylittämään sille asetetut rajat. Esimerkiksi Nokian kaltaisen yhtiön kokouksista ja palavereista osa käydään jo nyt Second Lifessa. Säästetään matkustuskuluissa ja ajassa. Toisaalta kyseisessä maailmassa voidaan myös käydä aitoa bisnestä, jolloin avattaren tulisi olla mahdollisimman todenmukainen uskottavuuden kannalta.

Ihmisten on myös oltava reaaliaikaisesti tavoitettavissa. Esimerkiksi eräs Ernst & Young -konsultti kertoi, että hänen työpäiväänsä leimaa koko ajan tavoitettavuus; pikaviestimet, ajantasainen tietotekniikka ja ohjelmistot ja niiden langattomuus, virtuaalimaailman kokoukset ja videovälitteiset palaverit ovat arkea. Ihmisiltä odotetaan tavoitettavuutta ja tiedon arvo määräytyy sen mukaan, kuinka nopeasti sen voi siirtää ja jakaa eteenpäin.

Miten tämä liittyy ammattiopistoon?

Koska toimin lehtorina kyseisellä koulutussektorilla, olen huolestunut liiallisen byrokratian vaikutuksesta mm. tietoteknisiä muutoksia ja ratkaisujen kehittämistä ehkäisevänä tekijänä. On äärimmäisen tärkeää, että nuoret oppivat heille luonnollisella tavalla ja että oppiminen on joustavaa, ajasta ja paikasta riippumatta. Opettajien on seurattava aikaansa. Enemmän aiheesta toisessa blogissani www.blogitus.net/alankinen.  Haluaisin nähdä langattoman verkon toimivan jouhevasti, opiskelijoiden kulkevan läppäreiden kanssa, erilaisten smart board -tyyppisten ratkaisujen käytön luokkahuoneissa ja laboraatiotuntien pidon osittain virtuaalisessa maailmassa. Opettajien työtä helpottamaan tarvitaan järkevät ja tarkoituksenmukaiset ratkaisut; vaikka SharePoint -systeemi aikataulutuksiin ja Mozilla selaimeksi.. Ah - kehitystä! 

Vilkaiskaa joutessanne IBM:llä työskentelevän Sachan blogia http://sachachua.com/wp/